Vuosikokouksessa päätettyä

 

Liperin Lavatanssijat ry:n vuosikokous on pidetty ja katseet suunnattu tulevaan toimintavuoteen.

Hallituksen kokoonpano pysyi ennallaan ja Pirjo Kettunen jatkaa puheenjohtajana ja Piia Hyttinen varapuheenjohtajana. Hallitukselle myönnettiin 2019 vastuuvapaus ja kokoonpano näkyy nettisivuiltamme.

Syksyn jäsenmaksuissa huomioidaan poikkeustilan takia kesken jäänyt kevätkausi. Muilta osin maksut pysyvät ennallaan seuraavaan vuosikokoukseen saakka keväälle 2021. Liperin lavatanssijoiden talous on hyvässä kunnossa. Jäsenmäärämme jatkaa kasvuaan ja jäsenten keski-ikä on laskenut edelleen.

Tulevan syksyn suunnittelu etenee salivarauksien ja ohjaajapalaverin merkeissä ja kurssiohjelma tullaan julkaisemaan lähiviikkoina.

Liperin Lavatanssijat tulee jatkossakin noudattamaan toiminnassaan viranomaisten ja valtiovallan ohjeita ja määräyksiä. Vaikutukset syksyn kurssien toimintamalleista tarkentuvat näiltä osin, kun lisätietoa on saatavilla. Suselin jäsenseuroilleen antamat poikkeustilan ohjeet löytyvät osoitteesta.

http://www.susel.fi/ajankohtaista/

Koronavirustiedote jäsenseuroille 19.5.2020

SUSEL.FI

Koronavirustiedote jäsenseuroille 19.5.2020

SUSEL on tätä suositusta antaessaan ottanut huomioon valtioneuvoston 4.5. antamat linjaukset, STM:n 15.5. aluehallintovirastoille antaman ohjauskirjeen sekä aluehallintovirastojen 19.5.

Kuva Jurvasen vintiltä pidetystä kokouksesta. Itse isäntää muistettiin kukkasin.

jur

Tulevat tapahtumat

06.09.26 15:00 - 17:00 ALKEISJATKO Bugg Paloaukean koulu keltainen sali Patteristontie 12E Ylämylly
08.09.26 18:45 - 20:15 JATKOTASO Bugg Liperin koulukeskus Koulutie 2 Liperi
09.09.26 17:00 - 18:30 SENIORITANSSI Yhteisötalo Opintie 2 Liperi
09.09.26 18:45 - 20:15 ALKEET Hidasvalssi Yhteisötalo Opintie 2 Liperi
12.09.26 09:30 - 15:00 Arto Petjalan tanssikurssi: Lajeina Rumba bolero jatko ja Tango: Liperin koulun isosali
13.09.26 09:30 - 15:00 Arto Petjalan tanssikurssi: Lajeina Tangon jatko ja Liikkuva Bugg: Liperin koulun isosali
15.09.26 18:45 - 20:15 JATKOTASO Hidasvalssi Liperin koulukeskus Koulutie 2 Liperi