Tanssikurssit arrow Onkohan Elvis Liperissä?
Onkohan Elvis Liperissä? PDF Print E-mail
Written by Ylläpito   
Monday, 14 May 2007

Onkohan Elvis Liperissä ?
Elvis, Elvis, Elvis
Nyt se meille selvis,
miksi jätit Memphis Tenneseen,
että vuoksi noiden
karjalanpiirakoiden,
muutit tänne Liperiin.


Näin laulaa Jussi Raittinen kappaleessa Elvis Liperissä. Kappaleesta ei ole tehty varsinaista levyä
vaan se löytyy demonauhalta, joka on soinut jonkun verran radiossa. Tästä intoutuneena Jussi
Tahvanainen esitti tämänvuotisen humppatapahtuman nimeksi Elvis Liperissä ja yhdeksi
kilpailumuodoksi tanssimisen Elviksen musiikkiin, joka on hyvin monipuolinen ja vaihteleva.
Tällaiseen musiikkiin tanssiminen kysyy osaamista. Kilpailijoille ei kerrota etukäteen tanssilajia,
joten tullaan näkemään monenlaisia sovellutuksia ja tulkintoja niin hitaissa kuin nopeissakin
kappaleissa. Samaa kappaletta kun voidaan tanssia joko boogiwoogina, lindyhoppina, jivenä tai
fuskuna. Järjestävän tahon Liperin lavatanssijoiden ja Suomalaisen humpan yhdistyksen toiveena
onkin, että rockswingtansseja harrastavat nuoret osallistuisivat joukolla tähän kisaan.


Suomen seuratanssiliiton lavatanssicuppiin Liperin lavalla 30.6 klo 11.00 alkaen kuuluu perinteisen
Humpan SM-kisan lisäksi Elvis Liperissä - kisa ja ylimääräisenä kilpailuna 70-luvun musiikkiin
tanssittava tanssifinlandia -kisa, jossa sarjoina on avoinluokka (sijoittunut tanssikilpailuissa
avoimessa luokassa10 parhaan joukkoon), jokamiesluokka ja seniorit (yli 50-vuotiaat).
Tanssifinlandia -kisa on pudotuskilpailu, jossa kolmen soitetun tanssin jälkeen tuomarit pudottavan
osan kilpailijoista pois ja loppukisassa on kolme parasta tanssijaa, jotka tuomarit asettavat
paremmuusjärjestykseen. Valintaan vaikuttaa tanssitaidon lisäksi pukeutuminen 70-luvun asuun.
Tässä kilpailussa tanssilajia ei ilmoiteta etukäteen, vaan kilpailijoiden on tunnistettava tanssilaji
musiikista. Tämä ei aina ole helppoa. Viime vuonna finaalissa soitettiin 30-luvun musiikkina
lindyhoppia, jonka vain voittaja tunnisti. Tanssilajien syntyhistorian tunteminen auttoi tässä
tapauksessa.


Humpan SM-kisan sarjajako on avoin luokka, johon saa osallistua kaikki, uudet kisaajat, jotka
eivät koskaan aikaisemmin ole osallistuneet mihinkään tanssikilpailuun, 80 -sarja, jossa parin
yhteisikä on yli 80 vuotta, 100 sarja, jossa parin yhteisikä on yli100 vuotta sekä seniorit, jossa
parin yhteisikä on yli 120 vuotta sekä yllätyssarja, josta myöhemmin. Humppa on parasta
jumppaa, kuten Eki Jantunen laulaa, kysyy kilpailijoilta kuntoa. Humppa on myöskin ainoa
puhtaasti suomalainen tanssi. Se on saanut alkunsa jazz-musiikista 30 luvulla ja siinä myös tulee
hyvin esille jatsissakin hyvin olennainen ilmaisun vapaus ja luovuus. Eripuolilla Suomea humppaa
tanssittiin aikanaan eritavalla ja nykyisin nämä tanssityylit ovat sekoittuneet nykyaikaiseksi
humpaksi, jossa on ripaus 30 luvun kävelyä ja foksia sekä 50-luvun sambaa. Tästä syystä
luonteeltaan iloinen humppa onkin yksi vaikeimmista lavatansseista tangon ohella. Se on kuin
hanuri. Vaikea oppia, mutta palkitsee osaajan.


Liperin lavalla järjestettävä lavatanssin SM-kisa avaa myös perinteisen Joensuun tanssiviikon,
johon odotetaan noin 300 lavatanssin harrastajaa ympäri Suomen. Tanssin opetusta on aamusta iltaa
ympäri Joensuuta. Tanssinopettajina toimivat Suomen parhaat lavatanssin opettajat. Lisätietoa
humppatapahtumasta löytyy osoitteesta www.lilat.com.

 



Kisailijoiden lämmittely Liperin lavalle lavatanssijoiden talkootyönä rakentamalla lisälavalla 2007.

 

Last Updated ( Wednesday, 07 April 2010 )
 
< Prev   Next >
Copyright 2006 Liperin Lavatanssijat LiLat ry