Tanssikurssit arrow Kevätkirmaus 2007
Kevätkirmaus 2007 PDF Print E-mail
Written by Ylläpito   
Monday, 14 May 2007

Kevätkirmaus järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran Penttilän salissa 29.4.2007 kansainvälisen tanssinpäivän kunniaksi. Juhla otettiin todella hyvin vastaan. Pääsylippuja tilaisuuteen myytiin lähes 150. Lipun hinta oli 5 euroa, ja siihen sisältyi ohjelman lisäksi myös pullakahvit ja arpa. Kaikkiaan tilaisuuteen osallistui lähes 250 henkilöä. Tanssipitoisen ohjelman kokonaiskesto oli lähes kaksi tuntia. Esiintyjien ikähaitari oli 7 vuodesta 80 ikävuoteen saakka. Yhdestä perheestä edustettuna oli kolme sukupolvea.

 

Idea kevätkirmauksen järjestämisestä sai alkunsa siitä, että Liperin Lavatanssijat LiLat ry:n järejstämä lavatanssinopetus on varsin monipuolista, ja kevätkirmauksen kautta syntyi siten tilaisuus esitellä lavatanssia laidasta laitaan. Ohjelmassa esiteltiinkin lähes parikymmentä erilaista tanssilavoilla tanssittavaa seuratanssia. Seuratanssit voidaan jaotella karkeasti perinteisiin, kansantanssinomaisiin, latinalaisiin ja svengaaviin seuratansseihin.

 

Liperin Lavatanssijat LiLat ry kiittää lämpimisti kaikkia kevätkirmaukseen osallistuneita. Tavataan kevätkirmauksessa jälleen vuoden kuluttua. 

 

 

 

Image

 

Image

Last Updated ( Wednesday, 07 April 2010 )
 
< Prev   Next >
Copyright 2006 Liperin Lavatanssijat LiLat ry